Toriparkkia on suunniteltu jo muutaman vuoden ajan ja sen rakentaminen on tullut tarpeelliseksi muun muassa siitä syystä, että Mikkelin keskustassa olevien pysäköintipaikkojen määrä on eri rakennus- ja kehittämishankkeiden kautta tuntuvasti vähentynyt viime vuosina. Toinen keskeinen syy on se, että keskustaan rakennettavat uudet kauppakeskukset (jo rakenteilla oleva Akseli ja Osuuskauppa Suur-Savon Sokos –kauppakeskusinvestointi sekä jo toteutettu Forumin liikekeskus) edellyttävät paikoitustilan lisäämistä keskustan alueella.
Mikkelin kaupunki ja neljä torin ympärillä olevaa kiinteistönomistajaa perustivat Mikkelin Toriparkki Oy:n jo vuonna 2005. Torin alle rakennettavan keskuspysäköintilaitoksen mahdollistava asemakaava valmistui puolestaan 2007.
Toriparkin rakentamisen uskottiin alun perin alkavan jo vuonna 2008, mutta aikataulu muuttui, koska Pikkutorin korttelin mahdollistava asemakaava sai lainvoiman vasta tänä keväänä. Toriparkin urakkakilpailu järjestettiin keväällä 2009. Kun Osuuskauppa Suur-Savo osti Kiinteistö Oy Mikkelin Maaherrankatu 13 koko osakekannan (Sokos kiinteistön) SOK:lta ja tuli Mikkelin Toriparkki Oy:n osakkaaksi, saattoi myös Toriparkki Oy tehdä lopullisen päätöksen toriparkin rakentamisesta.